Yhteystiedot Viljatie 2
00700 HELSINKI Puh 071 878 0111 | Lentoaseman yksikkö
Lentoaseman yksikön tärkein tehtävä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen lentoaseman alueella. Yksikkö valvoo liikennettä lentoaseman lähialueilla, joskus Helsingin yksikön ja myös Keski-Uudenmaan kihlakunnan poliisin kanssa. Valtioiden päämiesten ja muiden korkea-arvoisten henkilöiden kulkeminen lentoaseman kautta vaatii yksiköltä vuosittain suuren työpanoksen. Jokaiselle vierailulle laaditaan yksilöllinen suunnitelma turvallisuus- ja liikennejärjestelyistä. Käytettävät tilat, ajoneuvot ja jopa lentokoneetkin turvatarkastetaan. Maassamme järjestettävät suuret kansainväliset tapahtumat aiheuttavat vastaavanlaisia järjestelyjä. TEPO-ryhmää räjähdekoirineen käytetään turvatarkastuksien toteuttamiseen. Lentoaseman yksikössä on neljä koiraohjaajaa koirineen. Lisäksi yksikössä on kaksi koiraohjaajaksi opiskelevaa, joilla kummallakin on nuori koira opetettavana. Kaikki koirat ovat erikoistuneet räjähdekoiriksi ja yhdellä ohjaajalla on lisäksi muihinkin tehtäviin koulutettu saksanpaimenkoira. Helsinki lähialueineen saa yksiköltä virka-apua tarvitessaan räjähdekoiraa. Yksikön käytössä on myös pommirobotti ja pommikärry. Rikostutkintaa suoritetaan aivan samalla tavalla kuin kihlakuntien poliisilaitoksissa. Vaativaan tutkintaan saadaan apua Vantaan poliisilta ja tarvittaessa Keskusrikospoliisilta. Eniten tutkijoita työllistävät ulkomaalaisiin liittyvät jutut kuten väärennetyillä tai oikeilla, mutta väärän henkilön papereilla maahan tai maamme kautta yleensä länteen yrittävät henkilöt. Edelliseen liittyy usein laittoman maahantulon järjestämistä. Tarvittaessa avustetaan myös muita poliisilaitoksia heidän poistaessaan maasta henkilöitä ja Keskusrikospoliisia noutamaan maailmalta Suomessa rikoksiin syyllistyneitä. Rajavartiolaitos hoitaa turvapaikanhakijat lentoasemalla, joissakin tapauksissa myös poliisi. Rajavartiolaitos paljastaa väärillä papereilla maahan yrittävät ja luovuttaa heidät omien toimenpiteidensä jälkeen poliisille. Rajatarkastuksen yhteydessä löytyy melkein päivittäin etsintäkuulutettuja henkilöitä, joiden asioiden hoitaminen vaatii poliisin toimenpiteitä. Tullitarkastuksen yhteydessä löytyy myös etsintäkuulutettuja ja vaarallisia teräaseita, joiden maahantuonti on kielletty. Nämä asiat tutkii poliisi. Lentoasemalla toimii myös PTR -tiedustelupiste, jossa lentoaseman poliisilla on oma edustaja. Väliaikaisen passin kirjoittaminen ja valmiiden, muualla myönnettyjen normaali-, pika- ja express-passien luovutus tapahtuu pääsääntöisesti klo 07-19 välisenä aikana.
Takaisin | Tulosta sivu | |



Liikkuvan poliisin lentoaseman yksikön osoite on Lentäjäntie 1 B, 01530 Vantaa. Palvelupäivystys palvelee pääsääntöisesti klo 7 - 19 välisenä aikana. Palvelupäivystyksen puhelinnumero on 071 87 82120. 
